KristinaKalliojarvi "Nyt kun olet saanut pääsi seinästä läpi, mitä aiot tehdä naapurisellissä?"

Ehdotan kuolemanrangaistuksen palauttamista Suomen lakiin

Tarkkaan ottaen sitä ei tarvitse edes palauttaa. Nimittäin se on edelleen mainittuna oikeudenkäyntikaaren 1. luvun 12§:stä, jossa säädetään tuomarien tekemien väärien tuomioiden seurauksista:
 

Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäköön virkansa kokonaan tahi määräajaksi, tahi maksakoon rahasakon, kolmijakoon, aina asianhaarain mukaan, ja korvatkoon kaiken vahingon. Jos hän sen tahallansa tekee, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain ja voiton tähden, menettäköön virkansa, saamatta sitä koskaan takaisin, korvatkoon myös vahingon, ja lahjat menkööt vaivaisille. Jos joku sellaisen väärän tuomion tähden menettää henkensä tahi kunniansa, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa. – Oikeudenkäymiskaari (1.1.1734/4), 1 Luku 12§

Kyseinen kohta on alun perin vuodelta 1734 ja on yhä muodollisesti voimassa, sillä sitä ei ole koskaan kokonaan kumottu.

Muotoilenkin siis ehdotukseni uudelleen: ehdotan tämän pykälän palauttamista noudatettavaan oikeuskäytäntöön.Ja samalla sen laajentamista koskemaan valtion virkamiehiä ja luottamustoimissa olevia ja heidän tapauksessaan perustuslain rikkomista lakien säätäisessä ja toimeenpanossa, kuten tuomareiden kohdalla on laita tuomiovallan suhteen.

Perustuslaki on nimittäin se laki, jonka tarkoituksena on turvata sekä yhteiskuntajärjestys, yhteiskuntarauha ja erityisesti ja ennekaikkea kansalaisten oikeudet. Tästä johtuen sen kanssa ristiriidassa oleva lainsäädäntö tai oikeudenkäyttö  on jo lähtökohtaisesti "rosvoparonien " vallankäyttöä.

Räikeimmin tämä tuli näkyviin  1990-luvun pankkikriisin kohdalla, jolloin kansalaisten oikeudet heitettiin roskakoppaan pankkien pelastamiseksi ja eliitin lempilapsen, EU-jäsenyyden toteuttamiseksi. Mukana tätä Suomen suurinta oikeusmurhaa, omaisuusmassojen ja verovarojen kavallusta ja valtiopetosta toteuttamassa olivat rinnan sekä oikeuslaitos, että lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan haltijat eli eduskunta, hallitus ja Suomen presidentti.

Lähempänä nykypäivää ei esimerkkejä tarvitse  hakea. Lähestulkoon kaikki, mitä hallitus on viime vuosina esittänyt, on ollut useimpien asiantuntijoiden mukaan perustuslain vastaista. Soteen liittyen näitä kysymyksiä on puitu lähes päivittäin. Samoin kuin erilaisilla otsakkeilla koristeltuja työttömien kyykytys- ja orjatyöohjelmia.

Huomattavasti hiljaisempaa on on ollut kritiikki sanavapautta selkeästi rikkovien poliittisten nk. vihapuheoikudenkäyntien ympärillä. Jos nyt ei siis lasketa median voitonriemuista tanssia noitavainorovioiden ympärillä.

Valitettavasti on kuitenkin lainlaatijoilta jäänyt huomaamatta, että "rosvoritarien" pysäyttämiseksi tarvittaisiin, perustuslain lisäksi, myös perustuslain rikkomisesta seuraava sanktio. Tämä perustavanlaatuinen laiminlyönti onkin mielestäni syytä korjata mahdollisimman pian. Ja kun katsomme kuinka vähän valtiopetoksista säädetty rangaistus on hidastanut meidän päättäjiksemme tituleerattujen rosvoritarien, vai pitäisikö oikeammin sanoa: rosvoritarien vasallien, toimia, on ilmeisesti ainut toimiva rangaistus se äärimmäinen, eikö niin?

Provosoinko? Kyllä. Mutta sanottakoon vaikka, että tämä on vakain tuumin ja harkiten tehtyä provokaatiota.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ihan hyvä pointti blogistilla. Jotainhan olisi toki tehtävä, tai hillitön meno jatkuu samanlaisena.

En tiedä, auttaisko tuo hengiltä päästäminenkään ? Taitaa olla liian kevyt pelote näille pahimmille venkuloille. Tietävät kyllä, etteivät hengissä täältä selviä kuitenkaan. Jalkapuu ts. julkinen häpeä ja kansalaisluottamuksen menettäminen, sekä omaisuuden nopea takavarikointi toimisivat ehkä tehokkaammin pelotteena.

Rangaistusten piiriin tulisi saattaa yhteiskunnan varoilla leikkivien ministerien tekemien mokien taloudelliset seuraukset. Pahimmillaan nuo väärät päätökset tai tyhmät puheet maksavat suomalaisille miljardeja. Joku kuitenkin tekee näiden hölmöjen päätösten tai kommenttien seurauksena usein hyvän tilin. Vois siis kuvitella, että kyseessä on laskelmointi.

Rajana oikeustoimiin ryhtymiselle hankintalain kilpailutusrajan ylittäminen. Vrt. Kataisen kaverin, Himasen nollatutkimus, Sipilän kutsuhuuto, Pekkarisen tuulivoima ja vävy.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kyllä se kaikkein törkeimmissä rikoksissa olisi ihan paikallaan.....

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kuten sinisten törkeästä petoksesta, jossa rapautettiin demokratia ja oikeusvaltioperiaatteet kertaheitolla?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Lähinnä tarkoitan törkeistä rikoksista kuten, julmista murhista jne, mutta eihän sitä nyt sinun tarvii ymmärtää..

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #19

Aivan, kuten sinun ei tarvitse ymmärtää sinisten törkeää petosta, koska olet hypännyt luopioiden kelkkaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #22
Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Monta hyvää uutista on pilattu tosiasiat tarkistamalla. Tämä blogikirjoitus kuuluu tähän joukkoon.

Oikeudenkäymiskaarta uudistettiin vuonna 2016, ja sen jäljiltä luvussa 1 on enää kaksi pykälää:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/173400...

Ja tässä linkki lakiin, jolla oukeudenkäymiskaarta muutettiin:
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20160683

Eli blogistin lainaama pykälä ei ole enää voimassa.

Perustuslaki määrittelee vain yleiset periaatteet, yksityiskohdat kerrotaan muussa lainsäädännössä. Siksi perustuslaissa mainitaan useaan kertaan "säädetään tarkemmin lailla" tai vastaavaa. Oikeudenkäynnit rikosnimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan eivät ole perustuslain vastaisia, koska siellä on tämmöinen lause: "Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla."

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Jotakuta alkoi ilmeisesti pelottaa, että tälläinenkin ajatus lain soveltamisesta saattaisi jonkun päähän pälkähtää.

Pitäisin tätä kuitenkin hätävarjelun liioitteluna. Mutta varma on aina varmaa.

Joten rötösherrat jatkakoon...

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Varma on tosiaan varmaa, eikä teloitettu virkamies tee enää yhtään virhettä. Tässä tapauksessa tosin ratkaisu olisi pahempi kuin ongelma.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Ketä saamme syyttää tästä valitettavasta poistosta? No Yle:ä tietysti, ketäs muuta. Pakkoko oli mennä tässä asiassa aukomaan päätä, kun lain tuntemus ei noin yleisesti muuten ole kovinkaan korkealla Ylen agendassa. (Tietenkin niitä surullisenkuuluisia "vihapuhelakeja lukuunottamatta.)

https://yle.fi/uutiset/3-6970493

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Ylen voima on mahtava. 2013 julkaisee uutisen ja 2016 tehdään muutos.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi Vastaus kommenttiin #20

Päättäjien lukutaidon ja luetun ymmärtämisen tason tuntien, pitäisin viivettä täysin kohtuullisena.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kiinan tie on meidän tiemme?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kyllä virkamiehilläkin on virkavastuu ja mahdollinen korvausvelvoite

http://lainkirjoittaja.finlex.fi/12-yleislait-ja-e...

Tosin käytäntö on sellainen, että mitä isompi moka, sen tehokkaammin se piilotetaan.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Useimmat ovat varmaankin samaa mieltä siitä, että Suomessa viranomaisilla ja vallanpitäjillä on liikaa valtaa suhteessa henkilökohtaiseen vastuuseen. Vastuun lisääminen olisi suotavaa, mutta ei kai sitä uutta määrää tarvitse hakea suoraan asteikon toisesta ääripäästä?

Kuolemanrangaistusta alan kannattaa heti siinä vaiheessa, kun minulle osoitetaan kiistattomasti (siis 100% varmuudella), ettei yhtään syytöntä tulla enää koskaan tuomitsemaan kuolemaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Saudeissa ollessani kuulin tapahtumasta, jonka arvelisin olevan kohtuullisella varmuudella totta.

Filippiiniläismies oli kyllästynyt perusteellisesti itseään kiusaavaan asuinalueen vartijaan. Niinpä hän sitten pisti veitsellä äijän kuoliaaksi ja otti tietenkin miehen aseen itselleen. Teon tultua ilmi poliisit tulivat aseistautuneina ottamaan häntä kiinni.

Asiasta kertoneen mukaan poliisit olivat hyvin varovaisia. Kuten hän sanoi: 'They know that he knows that they can kill him only once.'

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Lukion ja yläasteen opettajana et onneksi ole enää. Ainakaan vakituisesti. Se tässä vielä puuttuisi, että opettaja alkaisi manipuloimaan oppilaitaan tappamisen ihanuudella.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Aivan noin uteliaisuudesta: kun nyt otat noin vahvasti kantaa tähän minun "manipuloimiseeni tappamisen ihanuudella", oletan että yhtä kovasanaisesti kritisoit myös päättäjiäämme, jotka eivät tyydy puhumaan tappamisesta, vaan syyllityvät aivan itse toimintaan. Vai mitä luulet tapahtuvan, kun esim. pienituloinen eläkeläinen ajetaan "säästö"toimenpiteillä tilanteeseen, jossa on pakko valita ostaako lääkkeet vai ruokaa? Lähihistoriaa varmaan tunnet sen verran, että tiedät, että pankkikriisin yhteydessä päättäjiemme suosiollisella avustuksella konkurssiin ajetuista ja ryöstetyistä yrittäjistä useita tuhansia teki ahdingossaan itsemurhan. Koska katsot aiheelliseksi tuoda esiin omaa erinomaisuuttasi halveksimalla minua, vaaratonta entistä opettajaa, uskallat varmasti ja omatuntosi pakottaa sinut, viestimään paheksuntasi ja halveksuntasi myös noille todellista tuhoa kylväneille ylemmille tahoille.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Päättäjämme eivät aja ihmisiä itsemurhiin. Tästä seikasta ei voi syyttää presidenttiä,hallitusta tai eduskuntaa.
Tietysti on niin, että maassamme on suuri joukko pienituloisia eläkeläisiä, työssäkäyviä,opiskelijoita ja muita ryhmiä. Huomattava joukko on pienituloisia. Eläkkeet ovat sidottuja ansiotyöhön ja niiden paikkatietoihin. Poliitikkojen rooli on tässä verrattain pieni.
Pankkikriisin aikaan vuonna 1990 itsemurhien määrä oli n. 1500 tapausta vuodessa. Tästä lähtien määrä on tasaisesti laskenut. Viime vuonna tapauksia oli noin 600. Tästä puuttu kyllä naisten määrä n. 200.

Tiedot löytyvät sivustolta Findikaattori.fi - itsemurhat. Tässä asiassa olemme menneet parempaan suuntaan. On toki niitä joiden mielestä maassaamme kriisin aikaan kymmeniätuhansia ihmisiä tappoi itsensä. Heitä ja sinunlaisiasi taitaa harmittaa kun olette olleet totaalisesti väärässä. Tästä minä olen hyvilläni!

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #31

"Päättäjämme eivät aja ihmisiä itsemurhiin."

Uskoisin suurimman osan itsemurhista johtuvan juuri läpimädästä järjestelmästämme ja siihen syyllisiä ovat päättäjämme. Mielestäni asiat tulisikin tutkia erittäin huolellisesti ja selvittää miten paljon mielenterveysongelmat ja itsemurhat johtuvat juuri järjestelmämme mädännäisyydestä.

Mitä taas tulee noihin 90-luvun laman itsemurhatilastoihin, uskoisin niiden olevan hyvin rankasti manipuloituja. Kansalaisilta salataan tämäkin totuus, koska asiat eivät kestä päivänvaloa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #31

Kyllä ylivoimainen tilanne, johon ei näy ulospääsyä, ajaa ihmisen helposti epätoivoon ja itsetuhoon - muodossa tai toisessa.

Yksi itsetuhoisuuden merkki on myös kuoleman ja tappamisen suhteellistaminen .
Se on sekä yksilön että yhteisön kohdalla äärimmäisen vaaran signaali.

Jos päättäjät puhuvat huono - osaisten alamaisten ylikuolevuudesta vähätellen
ja blogisti esittää päättäjille tästä johtuen kuolemanrangaistusta , olemme jo kuilun reunalla.
Seuraavaksi aletaan heitellä turhakkeita ja pahiksia alas .

Juha Hämäläinen

Virkamiesten touhua valvomaan pitäisi perustaa kansalaisista kerätty lautakunta, kuten kihlakunnaoikeuksissa oli aikoinaan.

Satunnaisotoksella valitut kansalaiset käsittelisivät kansalaisten valitukset yhden oikeusoppineen kanssa ja äänestäisivät varoituksesta virkamiehelle.

Kolmesta varoituksesta pihalle ilman irtisanomisaikaa ja pelkälle peruseläkkeelle.

Tämä toisi varmuudella lisää toimivuutta valtion ja kunnan hallintoon ja päätökset olisi kunnolla perusteltu ja tulisivat ajallaan.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Tämä kyllä edellyttäisi myös lainsäädännön perkaamista, joka nykyisin on kovin vaikeata erityisesti sosiaalietuuksien puolella.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Virkamiesten touhua valvomaan pitäisi perustaa kansalaisista kerätty lautakunta, kuten kihlakunnaoikeuksissa oli aikoinaan."

Koko ylin laillisuusvalvonta tulisi antaa kansalaisten käsiin, koska tällä hetkellä poliitikkojen ja viranomaisten tekemiä törkeitäkään rikoksia ei tutkita asianmukaisesti. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies estävät hyvin tehokkaasti kansalaisia saamasta heille kuuluvia oikeuksia, varsinkin jos oikeuksien polkijana on viranomainen.

Juha Hämäläinen

Poliitikoilla tulee olla henkilökohtainen vastuu päätöksistään niiden ollessa laajasti ja selkeästi vahingollisia kansalle. Poliittinen vastuu ei ole mikään oikea vastuu.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Nyt alkaa näyttämään sinänsä pahalta,että toisaalla lähinnä nato-trollit näkevät syyttömyysolettaman turhana ja toisaalta aletaan vaatimaan kuolemantuomiota voimaan.

Taidan ottaa askeleen taakseppäin näistä bileistä.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Vellu Heino, vähän pureskeltavaa, ennenkuin katoat takavasemmalle näistä pippaloista :
"Kyllä luit oikein Suomi ei ole itsenäinen valtio vaan Suomen tasavalta niminen yritys. Nyt ymmärrätte miksi Sipilän hallitus on myynyt metsät, maat, vedet. Sekä tulee yksityistämään tieverkoston ja kaiken muun. Ymmärrätte , että soten ainoa tarkoitus on yksityistää terveydenhuolto ja lakkauttaa julkinen terveydenhuolto. Kaikki yksityistetään ja myydään ulkomaalaisille veroparatiisi yrityksille alihintaan. Kaikesta tulee maksullista ja kaikki ilmainen loppuu. Kaikki mikä on maksullista hinnat tulevat jatkuvasti nousemaan, koska voittojen pitää kasvaa loputtomasti. Voitot kasvavat, koska kaikki kallistuu ja hinnat nousevat joka vuosi. Mitkään verot eivät riitä, koska verotulot katoavat aina pohjattomaan mustaan aukkoon. Jatkuvasti leikataan ja korotetaan veroja ja säästöt ja tulot katoavat aina pohjattomaan mustaan aukkoon. Jatkuvasta leikkaamisesta ja verojen korottamisesta huolimatta valtio joutuu aina ottamaan lisää lainaa. Säästöt ja saadut verotulot katoavat aina pohjattomaan mustaan aukkoon. Berner on myymässä veronmaksajien kustantaman valmiin tieverkoston alihintaan ulkomaalaiselle yksityiselle veroparatiisi yritykselle, joka tulee loputtomasti rahastamaan sateliitti valvonnalla. Kuulostaako tutulta, koska juuri näin on ”Suomi” niminen yritys toiminut ja tulee toimimaan. Kaikki eduskuntapuolueet ovat tämän huijauksen takana. Olet siis elänyt yrityksessä viimeiset 20 vuotta. Mieti sitä, ”kansalainen” = veroja maksava orja, jolta jatkuvasti leikataan ja jatkuvasti korotetaan veroja ja maksuja. Muistakaa levittää somessa tätä tietoa, koska suurin osa luulee elävänsä itsenäisessä valtiossa, eikä yrityksessä.

On yritys nimeltään Suomen tasavalta. Se yhtiö on rekisteröity Yhdysvaltoihin ja Suomeen.

Etkö usko, että tämä on todellinen tilanne ja selitys sille, miksi hallitus toisensa perään raiskaa tätä maata ja sen kansaa ulkomaalaisten suursijoittajien, päättäjien ja suuryritysten mieleisellä tavalla?"

Koko artikkelin linkkeineen löydät täältä:
https://suomimedia.wordpress.com/2016/12/29/suomi-...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kansalaiset ovat hyvin huonosti kuunnelleet poliittisen eliittimme juttuja tai eivät ole ymmärtäneet mihin olemme menossa. Stubb puhui useasti, miten nyt ollaan rakentamassa Euroopan Yhdysvaltoja ja se tosiaankin tarkoittaa kaiken yksityistämistä. Samoin se tarkoittaa, että ilman rahaa tai vakuutusta, voit kuolla sairaalan ovelle saamatta hoitoa.

Kansalaisten tulisikin alkaa miettimään mihin olemme oikeasti menossa, omien poliittisten päättäjiemme toimista ja onko suuntaus se, mitä kansalaiset haluavat?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei kai tuo kaukana tilannekuvasta ole,mutta onko ratkaisu luopua syyttömyysolettamasta ja ottaa kuolemanrangaistus käyttöön? Minkä asian se ratkaisee?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Tässä vielä erinomainen kommentti asiaan, poimittuna facebookista:

Tero Lehtonen:
Selityksiä on tietenkin taas kuin reikiä poliitikossa: se liittyy alviin, se liittyy siihen ja tähän ja tuohon, ei tällä ole merkitystä, mikään ei ole muuttunut. On. Kotimaastasi, valtiostasi on tehty yritys. Yritys ei ole sama asia kuin demokraattinen tasavalta. Yritys ei ole demokraattinen, eikä toimi kenenkään kansalaisen eduksi, vaan omistajiensa. Keitä he ovat, sitä emme tiedä. Sen tiedämme, että sinun ja minun kotimaastamme tehtiin kaikessa hiljaisuudessa yritys samaan aikaan kun maamme liitettiin Euroopan Unioniin.

Ja koska tämä täydellinen yhteiskuntamme ja isänmaamme olemassa olon muuttaminen on tehty täydellisessä hiljaisuudessa, tempun tekijät ovat tienneet leikkivänsä tulella. He ovat tienneet, ettei Suomen kansa koskaan hyväksyisi maansa muuttamista firmaksi. Se kuitenkin muutettiin sellaiseksi
jo parikymmentä vuotta sitten. Olet siis elänyt yrityksessä viimeiset 20 vuotta. Mieti sitä, "kansalainen".

Mietipä mitä näköaloja tämä tieto tarkoittaa, kun se liitetään Yhdysvaltain ajamiin vapaakauppasopimuksiin. Yritys nimeltään Suomen Valtio/The Republic of Finland ja transatlanttinen vapaakauppa. Koska valtiomme, kotimaamme, on yritys, se voidaan myös ostaa. Ja maailmalta löytyy miehiä joilla on enemmän rahaa kuin valtiollamme, yrityksellä nimeltään Suomi. Kaikki mitä täällä on, kaikki mitä suomalaisilla on, kaikki mitä me olemme tehneet, saavuttaneet ja maksaneet veroina, koulut, metsät, valtatiet, rautatiet, järvet ja joet, tunturit ja harjanteet, kukkulat ja laaksot, vedet ja rannat rakkaimmat, kaikki ne ovat ostettavissa. Kaikki ovat myytävissä sinun altasi. Ympäriltäsi. Se on täysin normaalia yritystoimintaa.

Kerrataanpa vielä: vuosina 1994/95 Suomen Valtio rekisteröitiin yritykseksi. The Republic of Finland on rekisteröity myös Yhdysvalloissa yritysrekisteriin. Kun tasavallasta tehdään yritys, koko valtiomuoto muuttuu. Koko yhteiskuntajärjestys kumoutuu. Demokraattisen yhteiskunnan tilalle tulee laillisesti rekisteröity yritys. Eikä sinulle, minulle, meille kenellekään ole koskaan kerrottu koko asiasta yhtään mitään.

Jos tämä ei ole maanpetos, niin mikä on?

Käyttäjän Ansatsi kuva
Kauko Kaaresoja

Vastaus kommenttiin 24. Muistan, kun kunnassa alettiin puhua tulosyksiköistä. Käsite vaan alkoi esiintyä kaikenlaisissa yhteyksissä. Kukaan ei koskaan selvittänyt, miten kunnan eri sektorit voivat olla mitään tulosyksiköitä ja voittoa tuottavia, ei mitenkään , vaikka kuinka niitä sellaiseksi nimitettäisiin. Mutta asia on jäänyt elämään: näyttää siltä, että asumassani kaupungissa on tarkoitus, että pysäköinnillä rahastetaan yhä enemmän, ihmisitä pakkolunastetaan maita alihintaan, maahanmuutto on kaupungille bisnes. On helppo allekirjoittaa tämä firma-ajatus, se on hätävarjelun liioittelua sosialisoinnille. Suomessa mennään aina toiseen laitaan, kun pitäisi asioita korjata pari piirua: valtion pitäisi pyörittää verorahoilla ilman mitään yhtiöittämistä: koulu-kirjasto-turvallisuus ( poliisi )-, armeija-,posti-,joukkoliikenne-,vankila-, tele -,sähkö-,ympäristö ( vesivara- ),metsänhoito-organisaatioita, puhumattakaan lakisääteisestä sosiaalihuollosta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Ketkä kahilot alkoivat maan myynnin? Myös katsastustoimi myytiin yksityisille, vaikka se on pakollinen kaikille auton omistajille, täysin järjen vastaista.

Mitä rikoksista tuleviin rangaistuksiin tulee, kannatan raipparangaistusta eräistä rikoksista tai vaikkapa kaikista, joista tulisi kuolemantuomia. Rangaistus pantaisiin täytäntöön heti oikeudenkäynnin jälkeen. Myös Oikeuslaitosta tulisi laajentaa siten että vanha lautamiesjärjestelmä korvattaisiin valamiehistöllä. Tarvittaisiin myös joku elin valvomaan näitä tuomarien päätöksiä ja petoksesta raippaa ja vankeusrangaistus!

Tämä on mielipide,ei provo. Rangaistus on ennalta ehkäisevä ja seuraus siitä, että rikotaan yhteisiä sääntöjä ja lakeja. Isossa kirjassa sanotaan: "Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa".

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Kova. Toivottavasti ne jotka tämän rangaistusmuodon hyväksyvät itse sitten ilmoittautuvat pyövelin hommiin jotta ei muiden tarvitse hoitaa asian likaisen puolen.

Toimituksen poiminnat